Tissikakku ja Mansikkakakku

 

Äitini ja Veljeni viettivät synttäreitään heti omieni jälkeen. Juhlat ovat kuitenkin vasta nyt. Ja minä tietysti ilmoitin tekeväni kakun. Ja mikäs se mukavampaa kuin kaksi kakkua :D Kun on kerta kaksi juhlittavaa niin täytyyhän molemmille tehdä oma kakku. Lisäksi otin huomioon mahdollisen pähkinä- ja manteliallergian, sillä mansikkakakkuun en laittanut marsipaania.

Tissikakku on luonnollisesti veljelleni, joka meni mokoma täyttämään jo 18! Hui! Ei kovin pikkuveljeltä tunnu kun toinen on jo reilusti isompi kuin minä itse. Äitille puolestaan herkkä mansikkakakku <3.

Mansikkaan:

  • 3 munaa
  • 1 1/4 dl sokeria
  • 1 tl vaniliinisokeria
  • 3/4 dl vehnäjauhoja
  • 3/4 dl perunajauhoja
  • vajaa 1 tl leivinjauhetta

Tämä on perus kääretorttupohjan ohje, joskin hieman pieni. Paistoin sydänvuoassa, jolloin pohjasta tuli sen verran paksu, että saatoin sen halkaista täyttämistä varten kahteen. Laitoin vuoan pohjalle leivinpaperisydämen ja voitelin vuoan reunat.

Vaahdota munat ja sokerit valkoiseksi kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän saa laittaa aikaa! Sekoita loput aineet keskenään ja siivilöi ne pienissä erissä taikinan joukkoon nuolijalla käännellen. Paista 175 asteessa n.15 minuuttia. Kokeile pohjaa tikulla 10 min kohdalla. Kakku on kypsä kun se on päältä kimmoisa eikä tikkuun jää taikinaa.

Kumoa pohja heti sokeroidulle leivinpaperille kun olet ottanut sen uunista.

Tissiosastolle:

  • 5 munaa lasiin
  • sokeria saman verran kuin munia
  • 1 tl vaniliinisokeria
  • jauhoja,perunajauhoja ja kaakaota saman verran kuin munia
  • 1 tl leivinjauhtta
  • 3/4 dl öljyä

Tässä hieman modattu versio perus sokerikakkupohjasta.

 

Vaahdota munat ja sokerit valkoiseksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon öjly ohuena nauhana samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöin pienissä erissä taikinaan. Sekoittele varovasti. Paista irtopohjavuoassa(voidellussa ja pohjalle kannattaa leikata sopiva leivinpaperi) n. 50 minuuttia 150 asteessa uunin alaosassa. Laita kakun päälle folio, jos sen pinta kuivuu/tummuu liikaa. Kokeile kypsyys tikulla.

Täyte:

Täyte on kummassakin kakussa sama. Tästä määrästä riitti kumpaankin kakkuun hienosti ja jäi ylikin.

  • 1 prk Flora Vispi 20%
  • 1 prk rahkaa
  • 3 appelsiinia fileroituna ja soseutettuna
  • n. 3 tl vaniljakreemijauhetta
  • sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Kuori ja leikkaa appelsiinit ns. "fileiksi" eli pelkkä hedelmäliha.Soseuta apelsiinifileet. Vaahdota Vispi ja lisää joukkoon valutettu rahka ja appelsiinisose.  Lisää joukkoon vaniljakreemijauhetta samalla vatkaten kunnes seos on haluamasi paksuista ja sopivan jämäkkää. Maista täytettä ja lisää sokeria jos siltä tuntuu.

 

Lisäksi mansikkakakun väliin laitoin soseutettuja mansikoita pakasteesta ja tissikakun väliin sipaisin hieman appelsiinimarmeladia.

Kokoaminen ja koristelu

Tissikakku

  • 1 pötkö valkoista marsipaania
  • n. 1/6 pala punaista marsipaania
  • muutama tippa keltaista elintarvike väriä
  • Sokerikreemi:
    • 125g pehmeää margariinia
    • 1 tl vaniliinisokeria
    • n. 4dl tomusokeria
    • 1 rkl sitruunamehua
  • pätkä punaista marsipaania
  • jämät mustasta sokerimassapaketista+pala valkoista marsipaania.
  • mustaa pastaväriä tatuoimiseen

Leikkaa kakkupohjasta haluamasi muotoinen. ITse leikkasin pyöreästä kakkupohjasta suikaleet sivusta pois "kädenkohdiksi" ja muotoilin hieman kaulaa ja rintojen alaosaa. Halkaise pohja kahtia. Leikkaa poistamasi osat ohuiksi siivuiksi. Itsellä pohja meni neljään osaan. Täytä ensimmäinen kerros normaalisti ja nosta toinen puoli päälle. Aloita kokoamaan rintoja laittamalla täytettä pohjalle, sitten kakkua jne. Kokosin rinnat palasista, mutta helpoin olisi tehdä ne esim. kääretorttulevystä, josta voi leikata ympyröitä. Kääri kakku kelmuun ja vähmetä jääkaapissa yön yli.

Kuorruta kakku huolellisesti sokerikreemillä. Vaivaa marsipaanin tasaiseksi. VÄrien sekoittuminen vie aikaa ja vaatii vähän voimaakin :E. Kaulitse marsipaani ohueksi levyksi ja aseta se huolellisesti kakun päälle. Leikkaa ylimääräiset osuudet pois. Muotoile nännit ihonvärisen ja punaisen marsipaanin sekoituksesta(plus hieman keltaista ja mustaa elintarvike väriä). Pue daamille rintaliivit haluamastasi marsipaanista tai sokerimasasta. Tatuoi ;D

 

Mansikkakakku

  • n. 500g mansikoita sulatettuna
  • 1 dl hyytelösokeria
  • täytteen loput pursotteluun

Leikkaa sydänpohjasta mansikka ja halkaise pohja. Laita väliin reilu kerros täytettä. Kääri kakku kelmuun ja jähmetä jääkaapissa yön yli.

Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Lisää joukkoon hyytelösokeri ja keitä paketin ohjeen mukaan. Valele kakkun päälle kerros kerrokselta kiillettä kun se on vielä juoksevaa. Anna pinnan jäähtyä kunnolla. Siisti kakun reunat ja pursota täytteellä/kermalla mansikalle pilkut ja kara.

Nam

Onnea vielä äitille ja veikalle <3