Tsatsikia ja tomaatti-basilikaa voikkarikakussa

1244295129_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaverini muutti omilleen ja ilmotin leipovani tupareihin. Olen jo pitkään halunnut tehdä voileipäkakkua joten tuumasta toimeen. En halunnut kakkuun lihaa enkä kalaa, sillä tiedän, että osa vieraista on kasvislinjalla. Täytteiksi valitsinkin alkukesän tuoreita herkkuja, kurkkua ja tomaattia sekä yrttejä ja valkosipulia. Nam. Leivoin myös leivän itse ihan perus sämpyläohjeella.

Leipä, uunipellilinen

  • 5 dl rasvatonta maitoa 42 asteisena
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1,5 dl sämpyläjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl hunajaa
  • 1 dl ruisleseitä
  • 2,5 dl kaurahiutaleita
  • 1 rkl huivattua ja hienonnettua nokkosta(kaupan)
  • 1 kourallinen nuoria kuivattuja nokkosenlehtiä murennettuja (itse kuivattuja)
  • 1,5 dl ruisjauhoja
  • n. 8,5 dl sämpyläjauhoja
  • 3/4 dl rypsiöljyä

Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää lämmtettyyn maitoon suola, hunaja, hiiva+jauhoseos sekä leseet ja hiutaleet. Sekoita tasaiseksi ja anna vellin kohota liinan alla lämpimässä väh. 30 min.

Lisää kuplivaan ja kohonneeseen "juureen" ensin nokkoset ja ruisjauho ja alusta taikina pehmoiseksi sämpyläjauhoilla. Lisää loppuvaiheessa öljy ja vielä hieman jauhoja. Anna taas kohota väh. 30 min.

Kaada kohonnut taikina uunipennuun leivinpaperille, painele taikina tasaiseksi ja pistele tai ajele taikinaan kuvioita taikinapyörällä. Paista 250 asteisessa uunissa n. 20 min kunnes pinta on rapea ja leivästä kuuluu koputtauess ontto ääni. Anna jäähtyä.

Täyte 1, tsatsiki

  • 100g valkosipulituorejuustoa
  • 125g rahkaa
  • 100g ranskankermaa
  • n 10 cm pätkä kurkkua raastettuna
  • reilu nippu ruohosipulia hienonnettuna
  • 2 kynttä valkosipulia murskattuna
  • ripaus pippurisekoitusta sekä reilummin mustapippuria myllystä
  • ½-1 tl ruokosokeria

Täyte 2, tomaatti-basilika

  • 100g ruohosipulituorejuustoa
  • 125g rahkaa
  • 100g ranskankermaa
  • 4-5 tomaattia hienonnettuna(keskustat voi jättää osasta pois, jos täyte vaikuttaa löysältä)
  • 1-2 rkl ketsuppia
  • 100g hillosipuleita hienonnettuna
  • reilusti tuoretta basilikaa hienonnettuna
  • kuivattua basilikaa
  • mustapippuria

Aineet vain sekaisin. Muista maistella! :)

Kostutus

  • n. 1 dl sitruunamehua
  • 1½-2 dl vettä

Itse täytin kakun piparkakkulaatikkoon. Aseta pohjalle sopivaksi leikattu ja halkaistu pala peltileipää, kaunis puoli alaspäin. Kostuta kunnolla ja kaada päälle täyte 1. Aseta päälle toinen puoli peltileivä palasta, kostuta ja täytä seuraavalla täytteellä. Laikkaa pohjaksi uusi pala peltilevästä ja halkaise se. Laita täytteen päälle sisus täytettä päin, pohjapuoli ylöspäin. Laita kansi/kelmu päälle ja anna maustua jääkapissa seuraavaan päivään painon alla.

1244295221_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1244295149_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244295141_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244295103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pursotukset

  • 125g rahkaa
  • 100 g valkosipulituorejuustoa
  • 100 ruohosipulituorejuustoa
  • 1 dl Flora vispiä
  • ketsuppia
  • kuivattua hienonnettua nokkosta

Vaahdota kerma ja lisää muut aineet ketsuppia ja nokkosta lukuun ottamatta. Jaa seos kahtia ja lisää toiseen ketsuppia väriä antamaan, toiseen puolestaan nokkosta.

Koristelu

  • margariinia
  • lehtisalaattia
  • tomaattiruusuja
  • kurkkua
  • ruohosipulia
  • viinirypäleitä

Itselläni tuorejuustoseos ei riittänyt kuin kakun sivuille, joten voitelin kakun leipäpäällisen margariinilla ja koristelin vasta sitten. Näin korsiteet pysyvät paikallaan ja kyllähän voileipään "voi" sopii :).