1504015.jpg

Tällainen piirakka syntyi kaapista löytyneistä aineksista peli-iltaa varten, kun tajusin että mulla ei ole tarjottavaa vietävänä ja kauppa menossa kiinni, ja vielä siivous ja ruoanlaitto kesken. Onnistui kuitenkin ihan ilman ohjetta vasemmalla kädellä tehtynä hienosti ja kehuttiin kovasti.

Pohja:

n. 100g margariinia
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa soijarouhetta
1 tl yrttisuolaa
vähän kylmää vettä

Täyte:

2 sipulia suikaleina
1 iso porkkana raastettuna
öljyä
ripaus suolaa
n. 1 dl raejuustoa

Munamaito:

3 munaa
ruokakerman ja fraichen jämät (n. 1 dl) ja vähän maitoa
mustapippuria
yrttisuolaa
n. 1½ cm pätkä inkivääriä raastettuna

Päälle:

n. 1 dl emmental-raastetta

Valmistus:

Nypi rasva, jauhot, soijarouhe ja suola muruiksi. Lisää joukkoon vettä niin että saat taikinasta yhden pallon. Laita taikina jääkaappiin odottamaan.

Kuumenna öljyä kattilassa ja kuulota sipuli-porkkana-raaste pehmeäksi. Kaada kulhoon jäähtymään. Voitele vuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reinoille ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan.

Sekoita munamaito. Kaada puolet täytteestä vuokaan ja ripottele päälle raejuustoa. Kaada päälle löput täytteestä sekä munamaito. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 30 min.

Salaattia seuraksi :).