Piparkakkuja

1259516847_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1259516818_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joulu tulee kovaa kyytiä, tuntuu että vaikka kuinka hyvissä ajoin aloittaa lahjavalmistelut niin aina tulee kiire. Sunnuntain kunniaksi otin kuitenkin ihan rennosti ja paistelin muutama pellin pipareita. Leivoin jo aiemmin pakkaseen tekemäni Mamsellin piparkakkujen taikinan ja lisäksi tein Blondeja pipareita, joiden ohje on Kaikkien Aikojen Joulu-lehdestä.

Mamsellitaikina oli todella pehmeää, enkä olekaan aivan tyytyväinen pipareiden ulkonäköön. Ne jäivät kovin littaniksi ja reikäisiksi. Hyviltä ne kuitenkin maistuivat ja kunhan niitä vielä hieman kaunistaa pikeerillä niin kehtaa antaa joululahjaksi ja viedä tuliaisiksi kotiin joulupöytään pantavaksi. Tämä taikina ei ole siis heikkohermoisille, koska se hajoaa herkästi pellille siirrettäessä.

Edessä onkin velä ainakin yksi taikinayritys kahden vähän turhan pehmeän taikinan jälkeen. Eiköhän se oikea koostumus ala löytyä kun tarpeeksi leipoo <:

Blondit piparit

Taikina

  • 2½ dl tomusokeria
  • 250g margariinia(huoneen lämpöistä)
  • 1 keltuainen
  • 6 dl jauhoja
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl jauhettua neilikkaa
  • 1 tl vaniljasokeria

Vaahdota rasva ja tomusokeri. Lisää vaahtoon keltuainen (valkuaisen voi säästää pikeriin!). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita huolella, muotoile taikina palloksi ja kääri kelmuun. Anna taikinan seistä kylmässä vähintään puoli tuntia.

Kauli jauhotetulla pöydällä ohuksi levyksi ja painele piparit irti. Paista 175 asteisessa uunissa alatasolla 8 minuuttia. Tarkkaile etteivät piparit saa liikaa väriä!

1259516840_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Mamselleja paistellessa tein myös pienen paistoaikakokeilun samalla kun kummastelin pipareiden lässähtämistä heti uunista tultuaan. Kyllä huomaa väristä mikä pipareista on piastunut pisimpään <: Ajat 5-7-10 minuuttia <:

1259516810_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

mau <3